

Kokoelmat

Metsähistorian erikoismuseona Lapin Metsämuseo tallentaa Lapin metsien käytön historiaan, metsäkulttuuriin ja -perinteeseen liittyvää aineistoa. Museon perustehtäviin kuuluvat esineiden, valokuvien, arkistoaineistojen ja niihin liittyen tietojen tallentaminen ja säilyttäminen. Toiminnallamme palvelemme monenlaisia museon asiakkaita, niin satunnaisia kävijöitä, oppilaitoksia, tutkijoita, metsäperinteen harrastajia kuin myös tulevia sukupolvia.
Kokoelmat lahjoituksina
Lapin Metsämuseon kokoelmat ovat karttuneet jo viidenkymmenen vuoden ajan. Museon perustamisvaiheessa saatujen metsäyhtiöiden ja muiden toimijoiden sekä määriltään että kooltaan suurten lahjoitusten jälkeen erityisesti lahjoitusten määrä on tasoittunut. Museon kokoelmissa on 2010-luvulle tultaessa noin 3000 esinettä, 43 000 valokuvaa, arkistoaineistoa ja museon oma käsikirjasto.
Noin 1950–60-luvuilla alkaneen metsätöiden koneellistumisen murrosvaiheessa lahjoituksista ei ollut pulaa. Monenlaista esineistöä tuli Kemi Oy:lta, Metsähallitukselta, Rauma-Repolalta, Veitsiluodolta ja Kemi- ja Tornionjoen uittoyhdistyksiltä. Myös rahaa lahjoitettiin toiminnan tukemiseen. Merkittävimpiä alkuvaiheen lahjoituksista oli Kemijoki Oy:n Koivun uittopirtti sekä Kemiyhtiön omistamista Sandbergin vetureista toinen.
Luettelointi kehittyy
Museon perustamisvaiheessa esineiden kontekstitietoja ei välttämättä aina ehditty tallettaa tai kirjata ylös. Tietojen puuttuminen on myöhemmin aiheuttanut lisätyötä kokoelmien luetteloinnin parissa työskenteleville. Luettelointia tehtiin aluksi esinekortistoon. 2000-luvun alussa Lapin Metsämuseo liittyi mukaan museokonsortioon, jossa kehitettiin luettelointiohjelma EKuva ja luotiin Kantapuu-kokoelmaselain.
Kantapuu Finna -tietokanta
Luston, Lapin Metsämuseon, Pielisen museon, Nurmeksen museon, Möhkön ruukkimuseon, Verlan tehdasmuseon ja Suomen Metsästysmuseon yhteinen digitaalinen kokoelmatietokanta KANTAPUU FINNA
tarjoaa kaikille kiinnostuneille mahdollisuuden selata ja hakea museoiden kokoelmatietoja sekä tilata kuvia. Kantapuussa voi myös antaa palautetta ja lisätietoja aineistosta museolle. Kantapuussa olevien kokoelmien tekijänoikeudet kuuluvat aineistoa säilyttävälle museolle.
Kantapuu Finna -tietokanta sisältää jo kymmeniä tuhansia valokuvia, esineitä ja kirjallisuutta, joista suurin osa liittyy metsäkulttuuriin. Tietokanta kasvaa nopeasti digitoinnin edetessä. Kantapuun aineistoon voi tulevaisuudessa tutustua myös Kansallisen digitaalisen kirjaston asiakasliittymän kautta.
Kansallinen digitaalinen kirjasto –hankkeen (http://www.kdk.fi/) tavoitteena on parantaa kirjastojen, arkistojen ja museoiden sähköisten aineistojen saatavuutta ja pitkäaikaissäilytystä. Kansallinen digitaalinen kirjasto tuo jatkossa kirjastojen, arkistojen ja museoiden tietovarannot ja palvelut kaikkien ulottuville, tarjoaa uusia mahdollisuuksia tiedonsaannille, oppimiselle ja tutkimukselle, taiteelle ja luovalle toiminnalle sekä varmistaa tiedon pysymisen tulevien sukupolvien aktiivisessa käytössä. Lapin Metsämuseon kokoelmia voi selailla myös Europeanassa (http://www.europeana.eu).
Esineistö
Lapin Metsämuseon esinekokoelma koostuu pääosin savotoiden puunkorjuun, kuljetuksen ja asumisen sekä uiton esineistöstä 1800-luvun loppupuolelta noin 1960-luvulle saakka. Ajanjaksosta puhutaan mm. käsityövaltaisen metsätyön aikana, hevosaikana, suurten savotoiden ja uittojen aikana, ajasta ennen koneellistumista.
Jätkän eli metsätyömiehen tärkeimmät työvälineet olivat pokasaha, justeeri, kirves, parkkuurauta, petkele ja vänkäri. Uitossa tärkeimpiä työvälineitä olivat kirveet, veneet, kanget ja uittohaat. Keksillä ohjattiin puiden kulkua vesissä. Kaikkia näitä on esillä museon näyttelyissä. Lisäksi löydät metsänhoitoon ja metsätyön alkuvaiheen koneellistumiseen liittyvää esineistöä.
Valokuvat
Lapin Metsämuseon kuva-arkistossa on n. 43.000 kuvaa. Valokuvakokoelma sisältää Lapin vanhoja savotta- ja uittokuvia, Kemijoen Uittoyhdistyksen kuvakokoelman ja Savotta-lehden kokoelman. Vanhin valokuva-aineisto on selailtavissa Lapponica-tietopankissa.
Lapin Metsämuseon kuva-arkisto on sijoitettu Lapin Maakuntamuseoon, joka huolehtii myös kuvatilauksista, puh. 016-322 3095. Valokuvista on luetteloitu Kantapuuhun vasta murto-osa. Luetteloituja valokuvia voit etsiä ja selata Kantapuu-tietokannassa.
Arkistoaineisto
Arkistostamme löytyy mm. savotoiden tilikirjoja, palstakarttoja ja piirroksia. Osa arkistoaineistosta on luetteloitu Kantapuuhun. Luetteloidun arkistoaineiston joukossa on mm. Kemijoen uittoyhdistyksen ja Metsähallituksen dokumentteja. Mukana on tilikirjoja, tuntikirjoja ja muistiinpanoja. Uudemmat dokumentit ovat alan työehtosopimuksia ja palkkalistoja, sekä näihin liittyviä sopimuksia tai pöytäkirjoja. Luetteloitua arkistoaineistoa voi selata Kantapuussa.
Museolla on myös oma pienimuotoinen käsikirjasto, jota kartutetaan tarpeen mukaan. Käsikirjaston aineisto on tarkoitettu museon omaan tutkimuskäyttöön, eikä kappaleita lainata ulkopuolisille.
Haluatko lahjoittaa museolle?
Lapin Metsämuseon kokoelmia kartutetaan ottamalla vastaan museon toimialaan eli Lapin metsähistoriaan, savottoihin, uittoon ja metsänhoitoon liittyviä lahjoituksia tai tekemällä hankintoja noin muutaman esineen vuosivauhtia. Lahjoitukset voivat olla esineitä, valokuvia tai arkistoaineistoa. Kokoelma-asioita hoitaa Lapin maakuntamuseon amanuenssi Heidi Pelkonen. Jos haluat lahjoittaa museolle tai jos sinulla on kysymyksiä museon kokoelmiin liittyen, ota yhteyttä: heidi.pelkonen (at) rovaniemi.fi / 050 315 1481. Lahjoituksista tulee sopia aina etukäteen, eli ethän jätä lahjoitettavia tavaroita museon portille tai portaille.
Lahjoituksia vastaanotettaessa täytetään lomake, jossa varmistetaan museon omistusoikeus esineisiin. Museo ei ota vastaan esineitä ”säilytykseen” ilman omistusoikeutta. Lahjoituksia vastaanotettaessa pyritään tallettamaan aineiston tausta- ja käyttötiedot. Huonokuntoisia ja täysin kontekstittomia (taustatiedottomia) lahjoituksia ei oteta museon kokoelmiin. Samaa esinettä, valokuvaa tai arkistoaineistoa ei pääsääntöisesti tallenneta useita kappaleita.
