SANDBERGIN VETURI
Vuonna 1912 oli Savukosken Tulppiossa Suomen ensimmäinen koneellinen metsätyömaa, jonne Kemiyhtiön metsäpäällikkö Hugo Richard Sandberg (1849-1930) tilasi kaksi höyryveturia Amerikasta. Niillä oli tarkoitus kuljettaa sahatukkeja vedenjakajan takaisilta alueilta Kemijoessa uitettaviksi.
Veturissa on kaksi pystysuorassa olevaa, kaksisylinteristä höyrykonetta, joista välitys kulkee kummallakin puolella olevaan kuljetuskoneistoon. Veturin koneet kehittivät yhteensä noin 100 hevosvoimaa ja sen kulkunopeus oli keskimäärin 7,5 km tunnissa. Veturi kulki samaa vauhtia riippumatta siitä, oliko siinä kuorma vai ei.
Veturin perään voitiin laittaa 5-9 rekiparia. Kuhunkin rekeen lastattiin 50-80 tukkia. Rekikuormineen veturi painoi 56-138 tonnia.
Veturin työkyky riippui pitkälti tien laadusta. Ennen talvea tie tasoitettiin ja ensilumi poljettiin satojen miesten voimin. Jäädytettyyn tiehen ajettiin raiteet. Tien varrella oli useita vedenottopaikkoja ja halkoasemia höyrykoneita varten.
Korkea veturi kaatui helposti. Ensimmäisenä talvena toinen vetureista kaatui kahdesti ja sen pystyyn nostaminen oli kova urakka.
Noin 16 tonnia painavien vetureiden kuljetus Nuorttiin oli olosuhteisiin nähden mittava suoritus. Ensimmäinen veturi tuotiin laivalla Hangon satamaan ja sieltä rautateitse Rovaniemelle tammikuussa 1913. Rovaniemellä veturi purettiin pienempiin osiin. Seitsemän tonnia painava höyrykattila kuljetettiin erikoisvalmisteiselle reellä, jota veti 12 hevosta.
Höyrykattila kaatui kuljetuksen aikana kahdesti, mutta siitä huolimatta savotta saatiin käyntiin 21.2.1913. Toinen veturi kuljetettiin Nuorttiin seuraavana talvena. Vetureiden rahtikustannukset olivat huomattavat.
Kolmantena ajotalvena vetureihin alkoi tulla yhä enemmän vikoja. Pitkä merimatka sekä ensimmäinen maailmansota vaikeuttivat varaosien saamista. Myös hevosia oli sodan vuoksi huonosti saatavissa. Sodan jälkeen savottaa ei enää jatkettu.
HÖYRYVARPPAAJA UITTO 6
Uitossa käytetty hinausalus, jolla hinattiin puutavaralautat Kemijärven yli. Höyryhinaaja on ns. varppausalus. Varppauksessa aluksesta heitettiin ankkuri pohjaan, jonka jälkeen alus ajettiin tyhjänä tukkilautan luo toiselle puolen järveä. Tukkilautta kiinnitettiin touvilla laivaan ja laiva kelattiin ankkurista tulevan vaijerin varassa takaisin lähtöpisteeseen. Näin tukkilautat saatiin liikkumaan suurilla järvialueilla - höyryaluksen oma voima ei olisi riittänyt tukkilautan hinaamiseen.
Alus rakennettiin Oulun konepajalla vuonna 1898 ja sen alkuperäinen nimi oli Alku. Laivan siirtyessä Kemijoen Uittoyhdistyksen omistukseen vuonna 1923 nimi vaihdettiin. Alus oli käytössä Kemijärvessä vuoteen 1962 saakka.
Höyryhinaajan vieressä oleva ponttoonivarppaaja toimi samalla periaatteella kuin Uitto 6. Myöhemmin höyryalusten tilalle tulivat moottori- ja dieselhinaajat.
KANTOMURSKAIN, GILJOTIINI
Traktorin perässä vedettävä kantomurskan. Metsätalouskäytössä laitetta käytettiin todennäköisesti puutavaravarastolla rankojen katkaisuun.
Käyttövoiman laite sai joko vetotraktorin tai maamoottorin ulosotosta. Voiman siirtohihna asennettiin traktorista laitteessa olevaan ”siivapyörään”, josta voima siirtyi akselilla hammasrataspyörään. Katkaisuterää liikuttivat hammasrataspyörässä epäkeskoisesti kiinni olevat työntötangot, joiden toinen pää on kiinni katkaisuterässä.
Katkaisuterien suurimman välin huomioiden voi olettaa, että laitetta ei voinut käyttää kovin suuriläpimittaisten puiden katkontaan. Lisäksi laite mitä todennäköisemmin murskasi puuainesta katkaisukohdan kahta puolta.
Puun syöttö katkaisuterille on tapahtunut ihmistyönä. Terä on todennäköisesti liikkunut suhteellisen nopealla syklillä. Tämä sulkee pois mm. sahapuiden katkaisut. Laite on soveltunut parhaiten polttopuiden katkaisuun. Moottorisahalla on karsittu rankoihin jääneet oksatapit ja -haarat.
Laite on 1950-luvulta ja painaa arviolta 3–3,5 tonnia.
OJA-AURA, “VEHVILÄISEN KONE”
Raskaalla telatraktorilla (Caterpillar D6 tai D7) vedettävä/vinssattava. Aura hinattiin telatraktorilla ojan lähtöasemaan, traktori ajettiin ojan päätekohtaan ja samalla vapautettiin vinssistä vaijeria. Aura vinssattiin (vedettiin) vinssillä suon halki telatraktorin perän tuntumaan. Tämä toistettiin uudestaan ja uudestaan.
Jos aura vedetään nk. suoravedolla (auraa vedetään ”kiinteänä” traktorin perässä), traktorin telojen pito ei riitä turvemaalla auran aiheuttamaa vastusta, jolloin telat rikkovat pintaturpeen ja traktori vajoaa turpeeseen.
Auran on valmistanut urakoitsija Reino Vehviläinen 1950-luvulla. Laite painaa arviolta 5,5 tonnia. Muita suo-oja-aurojen valmistajia olivat Lokomo Oy, Varkauden Konepaja ja Kajaani Oy.