
Haluatko järjestää tilaisuuden museossa? Lapin Metsämuseo tarjoaa uskomattomat puitteet järjestää niin muistorikkaita tilaisuuksia kuin kokouksiakin. Tilat sopivat muun muassa pienten perhejuhlien tai isompienkin ulkoilmatapahtumien pitämiseen. Tutustu kohteisiin ja kysy lisää!
Museo on ainutlaatuinen ympäristö, jossa on kulttuurihistoriallisesti arvokkaita näyttelyesineitä, koneita ja rakennuksia. Voidaksemme tarjota nämä upeat puitteet käyttöösi, meidän on huolehdittava museon turvallisuudesta. Sen vuoksi museolla on aina oltava museon henkilö paikalla tapahtumien aikana. Silloin, kun piha-alueella on avotulia (ulkoroihut, nuotiot), on paikalla oltava jatkuva valvonta.
Pöydät ja tuolit kuuluvat pääsääntöisesti museon kokoelmiin, eikä niitä saa siirtää edes väliaikaisesti. Ahmakuusikon kämpässä on kuitenkin siirrettäviä pöytiä ja tuoleja, joita asiakkaat voivat siirtää myös toiseen tilaan. Siirtely tapahtuu aina valvotusti asiakkaan toimesta.
Mikäli tarvitset tilaisuuteesi astioita, museolla on jonkin verran astioita tarjolla. Voit vuokrata astioita myös esimerkiksi Martoilta. Pöytäliinoja ym. voi kysellä esimerkiksi Keskuspesulasta. Polttopuita voi tiedustella varauksen yhteydessä.
Piha-aluetta voi myös vuokrata. Hinta on museon aukioloaikoina 75€/3h ja muina aikoina 150 €/h. Piha-alueen vuokraan sisältyy wc:n käyttö.
Mikäli tilojen vuokraaminen edellyttää lumien auraamista, aurausmaksu 80€ lisätään vuokrahintaan.
Tulemme mielellämme esittelemään tiloja myös aukioloaikojen ulkopuolella, mikäli esittely museon aukioloaikana ei järjesty. Tällöin veloitamme 50 €/kerta käynnistä.
Yöpyminen museon alueella on pääsääntöisesti kielletty! Tästä poikkeaminen vaatii aina Lapin Metsämuseoyhdistyksen hallituksen hyväksynnän.