Jätkät
”Ulkonäöltään uljain ja hyvä tyttöjen naurattaja on saanut nimekseen Komia-Korhonen ja päinvastaiset ominaisuudet omaava on tietenkin Ruma-Korhonen. Isoäänisin heistä on ristitty Kolisija-Korhoseksi.”
Kansankielessä ammattimaisia metsätyöntekijöitä kutsuttiin jätkiksi. Jätkien kesken heidän itse keksimänsä liikanimet olivat suosittuja, ja ne saattoivat olla eräänlaisia arvonimiä – tai joskus haukkumamielessä (ilkikurisessa mielessä) keksittyjä. Kuuluisimpia lienevät Nätti-Jussi ja Hankala-Väisänen, tunnetaanpa myös Tiiraaja-Mäkinen, Hullu-Hytönen ja Niiskuttaja. Nimet kertoivat kantajastaan.
On arvioitu, että noin puolet Lapin metsätyömiehistä tuli muualta Suomesta. Näistä niin sanotuista kulkumiehistä eli lentojätkistä osa vietti pohjoisen savotoilla syksyn ja talven, palaten keväällä kotitiloilleen. Osa puolestaan oli tilattomia ja kodittomia miehiä, jotka olivat tulleet etsimään toimeentuloa pohjoisesta. He viettivät syksyt savottojen valmistelevissa töissä ja talvet savotoilla, joista siirtyivät kevään ja kesän tullen uittotöihin. Talvisin savotoilla työskenteli myös paikallisia tilallisia hankkimassa lisäansioita. Lapin tilattomalle väestölle metsätyöt olivat tärkeä toimeentulon lähde.
1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä metsätöitä tehtiin työryhmissä. Työryhmän muodostivat hevosmies, joka hoiti puiden kuljetuksen, ja hevosmiehen hankkimat kaatomiehet eli hakkurit. Puutavarayhtiö palkkasi hevosmiehen, jolle osoitettiin oma työpalsta. Saadusta palkasta hevosmies piti yleensä puolet itse ja jakoi loput hakkuriensa kesken. Työryhmän muodosti usein isä poikineen, veljekset tai muut sukulaiset keskenään. Työmailla oli myös muualta tulleita miehiä, jotka etsivät paikkaa työryhmästä. Heille työn saaminen oli epävarminta. Työvälineet jokainen hankki itse. Sotien jälkeen puutavarayhtiöt alkoivat maksaa palkkaa hakkureille sovittujen palkkataulukkojen mukaisesti.
Suurimmilla savotoilla työskenteli jopa useita satoja henkilöitä, ja savotan alueella sijaitsi ruukinpirtin (pääpirtin) lisäksi myös kauppamakasiini, talli, sauna ja muita rakennuksia. Savotoilla vallitsi hierarkkinen järjestys, jonka ylimmällä askelmalla oli ukkoherra (työnjohtaja). Kasöörin (kassanhoitaja) ja ukkoherran työhuone sijaitsi ruukinpirtin tai savottakämpän ”terävässä päässä”, josta esimerkiksi palkkarahat käytiin hakemassa. Savotoilla oli myös mittamiehiä, leimaajia, hartsuherra (kauppias), hevosmiehiä ja hakkureita sekä savottakokkeja. Lisäksi savotoilla kulki apupoikia, kulkumiehiä ja päiväläisiä.
Jätkäperinteeseen liittyy runsaasti tarinoita, muisteluksia ja uskomuksia. Eräiden uskomusten mukaan Lapin jätkä muuttuu kuollessaan poroksi. Toiset ajattelivat jätkän sielun siirtyvän horsmankukkaan – tai ikijätkien päätyvän kelohongiksi korpimaille.